Sivut

torstai 20. maaliskuuta 2014

Vaikutusta


Välillä sitä vaikuttuu toisista ihmisistä niin paljon, että oman minän toiminta ikään kuin suodattuu niiden vaikutusten läpi. Parhaimmillaan se johtaa suoranaisiin inspiraatioihin ja innovaatioihin, jotka muiden tekemisten ja olemisten myötä synnyttää uutta oman persoonan läpi kanavoitunutta tuotosta. Näin käy mulle usein runouden ja musiikin luomisen prosesseissa. Saan idean, mielikuvan tai fiiliksen jonkun toisen esimerkistä tai tekeleestä. Joskus saatan kuulla päässäni tekstin tutun lyyrikon lukemana, joka sitten muotoutuu omaksi luomuksekseni vähitellen päästäen oman ääneni esiin. (Tämä ominaisuus koitui huvittavan häiritseväksi pääsykoekirjaa lukiessa, kun aloin leikitellä ajatuksella lukea kirjaa kuin sanataiteen lausujat. Harri Hertellin kertomana kirjan asiat todella kuulostivat taiteellisilta ja mielenkiintoisilta, mutta teksti kulki liian hitaasti ja merkitsevät äänenpainotukset haittasivat sisällön todellista ymmärtämistä.) Tyypillistä mun biisien synnyssä on joku jo olemassa oleva kappale, joka lähtee elämään päässäni niin, että siitä kehittyy ihan uusi laulu tai teksti. Osa melodiaa, sanoituksia tai tunnelmaa saattaa silti kulkea mukana huomaamattakin, vaikka tietoista plagiointia ja toistoa tietenkin vältän. Mutta lähtökohtaisesti nautin ja vastaanotan kiitollisena kaiken myötävaikutuksen muiden toiminnasta.

Kotimaisen lempilaulajattareni Yonan sanoja lainatakseni, kun kyseessä oli erään laulukilpailijan syytös hänen tyylinsä matkimisesta, totesi hän suurin piirtein näin: ”Kaikki me ollaan täällä inspiroimassa toisiamme.” Aamen tällaiselle avomielisyydelle ja avosydämisyydelle. Avoimuus avaa ja vapauttaa, jakaa ja kannattaa.

Siispä myönnän seuraavan runon syntyneen juuri alkaen siitä, että kuulen mielessäni Juho Kuusen lausuvan ensimmäiset rivit omintakeisella tyylillään. Koska tuli tunne julkaista tämä heti ja samalla valottaa vähän tätä syntyprosessia, en ole tätä edes vielä omalla äänelläni ääneen lukenut. Ehkäpä seuraavaksi johonkin avomikkiin päästyäni tämän voisi kajauttaa ihmisten ilmoille ja kokeilla, kuulostaako se multa. Tai sitten pyydän itse herra inspiraatiota lukemaan tämän puolestani. Sepä oisi muuten oiva idea; lukea toisten runoilijoiden teoksia alkuperäistekijöiden läsnäollessa. Se olisi oikeastaan 50/50-teos siinä  mielessä, että runon ääneen lausuminen vasta tuo sen eloon ja silloin se muokkaantuu myös lausujan persoonan mukaan.


Antautuminen

Jännitti kun piti rentoutua
Pelotti kun piti luottaa
Unetti kun piti torkkua
Nukutti kun piti valvoa

Suututti kun piti välittää
Vihastutti kun piti leppyä
Tuskastutti kun piti kärsiä
Turhautti kun piti tärkeillä

Puudutti kun piti juosta
Uuvutti kun piti jaksaa
Vitutti kun piti hymyillä
Ärsytti kun piti hymistellä

Ahdisti kun piti vapautua
Vangitsi kun piti rakastua
Kahlitsi kun piti avautua
Valitsin kuitenkin antautua

---

Väsytti kun piti kiirehtiä
Kulutti kun piti kävellä
Istutti kun piti seistä
Makoilutti kun piti mennä

Heikotti kun piti kestää
Hajotti kun piti pärjätä
Suretti kun piti iloita
Itketti kun piti naurattaa

Hävetti kun piti ylpeillä
Nolotti kun piti mokata
Myöhästyin kun piti ehtiä
Päätin kuitenkin tehdä

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Hehkutus

Puu muuttuu luurangoksi
Runko luun palasiksi
Palaa loppuun hiiltyneenä
Palaa alkuun. Pala hyvin.

Älä pala pohjaan, älä loppuun
Palaa alkuun, palaa kohtuun
Synny uudestaan, joka päivä
Uudelleensynny, liekkii näytä

Liekil räjäytä, liekkii käytä
Liekil säväytä, liekki näytä

Puhalla liekkii lisää
Puhalla liekin sisään

Hehku. Hehkuta.
Anna hehkua.
Lisää hehkua.


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hiilellä

Antaa liekin nuolla haavoja
Savun satuttaa silmiä
Kipinän kirvellä iholla
Tulen polttaa sydämeen reikiä

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Tulesta

Ai jäitä hattuun, ja pidä pää kylmänä?
Miten silloin voi nauttia auringon paisteesta?
Takkatulesta, kynttilöistä, sisäänpääsyn lämpimästä?

Viileys ei lämmitä
Kylmänä ei sytytä
Jäässä ei voi levätä, ei jäädä lämmittelemään kylmään
Jäähtyminen ei herätä, ei elätä, ei elähdytä

Ennemmin liekeissä kuin sammunut
Tulessa kuin taantunut
Unessa kuin paatunut
Antautunut, ei kaatunut

Tanssin, tanssin, tanssin liekin ympärillä
Niin kauan kuin se elää
Niin kauan kuin se lämmittää
Antaa tuulen puhaltaa
Se tulen saa vain kuumenemaan

Kaksi kipinää voi yhdessä roihun sytyttää
Palovarotin, kattosadetin, vaahtosammutin ei auta
Ei varautua voi tulipaloon
Ei taistella kuumetta vastaan
Lämpöhalvaus, auringonpistos, palovamma pahimmillaan
Ylikuumenemisen seurauksena tunnetaan

Palan mieluummin pohjaan kuin loppuun
Annan mieluummin tulta kuin lohtuu
Vastaan mieluummin suudelmaan kuin sotkuun
Palan mieluummin pohjaan kuin loppuun