Kavereiden Facebook-sivut on mitä parhaimpia mielenkiintoisten artikkelien ja linkkien löytöpaikkoja. Hienoa, että ihmiset jakaa hyväksi havaitsemiaan juttuja, ja nostaa esiin tärkeäksi kokemiaan asioita. Elämien jakaminen on muutenkin mun sydäntä lähellä, joten arvostan ja ihailen hirveästi sen toteuttamista myös sosiaalisessa mediassa. Mikä onkaan parempi (tai ainakin mahdollisempi ja käytännöllisempi) väylä välittää viestiä kuin internet. Oikeastaan, se onkin ihan oma lajinsa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kasvokkain kohtaaminen on se real thing, mutta ei muut yhdeydenpidon muodot ole väistämättä yhtään huonompia tai toisarvoisia. Nykymaailmassa, jos nimenomaan tahtoo elää globaalisti, se on jopa välttämätöntä ja ainutlaatuista. (Note so self: asun itse ja reissaan melko paljon ulkomailla, joten senkin vuoksi tää nettikommunikointi on ehdotonta ja korvaamatonta.)
Siispä, päivän agenda löytyi jälleen kerran kaverin Facebook-sivulta. Linkki Hesarin Hitaat (huom: muistin, että osion nimi on Ajattomat ü)-juttuun oli sekä mieltä että sydäntä keventävää. Se kirvoitti jakamaan jutun ensin omalla sivulla, mutta pohdinnoistani paisuessaan tästä muodostui blogitekstin kaltainen puheenvuoro.
Sivuhuomautuksena, aiheeseen muuten sopien, en ole vain saanut aikaiseksi selvittää miten saan luotua tuonne Sivusivulle uusia tekstejä tämän etusivun runotilan tapaan. (Jos joku teknisesti lahjakkaampi tai muuten vain asiasta tietävämpi haluaa auttaa asiassa, vinkkejä ja atk-tukea otetaan iloiten vastaan!) Siksipä tämän tekstimaratoonini tänne lykkään, kun en jaksa alkaa kehitellä sille erillistä tilaa. Oman yleis-kirjoituksellisen blogin perustamistakin olen pohtinut, mutta ainakin toistaiseksi en ole alkanut kokoamaan tämän tekstini kaltaisia mietintöjä sen enempää ylös. Sitä varten on päiväkirja, oma pää ja läheiset. On ollut ehkä jonkinlainen itsekriittinen suhtautumiskriisi sen suhteen, kuinka paljon avautuu julkisesti elämästään ja ajatuksistaan. Ei ole tarvetta jakaa kaikkea koko ajan, mutta toisaalta nautin suuresti toisten avautumisista ja ajatuksenlennoista. Ja sitähän lukee ketä kiinnostaa, joten sinällään ei pitäisi joutua kokemaan itseään tyrkyksi media-addiktiksi, vaan toimia juuri sen verran kuin huvittaa.
Tuttujen runoilijoiden blogeistakin löytyy paljon kiinnostavaa luettavaa varsinaisten runojen ohella. Runoilijat kun yleensä ovat aika yleismaailmallisia kirjailijoita ja filosofointiin taipuvaisia persoonia. Tästä esimerkkinä HPC:n riveissä aktiivijäseninä vaikuttavien Juho Niemisen blogi Kaikkien Asioiden Pikkujättiläinen sekä Aura Kanervan LORVI!
No sitten, itse aiheeseen!
"Laiskuus on loistava olotila, jos ei halua saavuttaa
mitään. Laiskuus on luova olotila, jos haluaa saavuttaa jotain."
-Suorittamisen vastapainoksi, ja siitä vapautumiseksi,
luovaa (tai ihan vaan) lekottelua!
Tämä teksti oli virkistävä käsittely lähestulkoon tabuksi muodostuneeseen tai ainakin erittäin tumman (ja hörhöisen) leiman otsaansa saaneeseen asiaan. Itse en oo kokenut ongelmaksi niin sanottua toimettomuutta (ehkä koska en oikein koskaan oo täysin toimeton..toimintaa se on kirjoittaminen ja lukeminen ja valokuvien ym juttujen säätäminenkin ja ihan vaan lauleskelu) koska oon saanut elää hyvin rauhassa omaan tahtiin aikalailla kaiken suhteen. Oon vain ottanut oman tilan, kun siltä on tuntunut, ja oon siihen pystynyt.
En oo koskaan kokenut olevani mukana oravanpyörässä, joten ei ole
tarvetta hypätä sieltä poiskaan (enkä sinne aio edes mennäkään pyörimään). Tämä voi
tarkoittaa sitä, että valmistun noin 35-vuotiaana opinnoistani ja perustan mahdollisesti
perheen ehkä nelikymppisenä. Silti oletusten ja tavoitteiden mukaan on elämää
jäljellä yli puolet! Siispä mihinkä tässä on kiire, kun elää voi nyt ja
huomennakin. Ei sitä kaukana edessä häämöttävää tulevaisuutta varten kannata
jäädä odottelemaan tekemisiä ja menemisiä. Eihän sitä tiedä näkeekö edes
eläkeikää, joten miksi keskittyä johonkin mikä ei ole varmaa! Totta on vain
tämä hetki, ja elää voit vain tänä päivänä. Niin yksinkertaista, mutta niin vaikeaa
tajuta ja toteuttaa käytännössä. Silti, siihen pyrin ja sitä ihannoin. Ihan
sama mitä ympäröivä yhteiskunta toitottaa, mun elämää ei voi kukaan muu elää,
joten pidän siitä itse kiinni ja luon siitä juuri sellaisen kuin haluan.
"Laiskuus on ollut työläisten synti, kun joutilaisuus
on ollut yläluokan etuoikeus."
-Nykyajan liberaali kansalainen ottaa oman elämän haltuunsa
ja nauttii siitä kuin elitisti. Ei siis enää luokkajaottelua vaan samat
oikeudet ja mahdollisuudet on kaikilla, kunhan sen vain itse kukin oivaltaa. ;)
Motoksi: Elä kuin eliitti.
Aikaansaamisen, edistymisen ja kehittymisen paineet on toki
todellisia omalla kohdallakin. Tuossa jutussa mainittu onnellisuuden tavoittelu
(lainaus edellä) koskettaa oletettavasti jokaista ihmistä. Onnellisuus elämän
päämääränä edellyttää tiettyjä toimenpiteitä ja ihmisen omaa panostusta
kaikkeutensa tasapainon löytämiseksi. Se vaatii työskentelyä itsensä
kehittämiseksi ja elämäntaitojen parantamiseksi. Onnelliseksi ei tule
pelkästään olemalla (vai, vastaväitteitä?), vaan Elämällä itsensä näköisesti,
sanon minä.
"Ihminen on luontaisesti laiska. Vältämme asioita,
jotka vaistoamme työläiksi tai haasteellisiksi. Se on ymmärrettävää, mutta
tyhmää, jos tavoitteena on onnellisuus. Yksi merkittävimpiä onnen lisääjiä on
nimittäin tunne oppimisesta, kehittymisestä ja kasvusta."
Näinpä. Ei pelkkä mitään tekemättömyys ja totaalinen
saamattomuus ole pitkään jatkuessa nautinnollista. Mutta ajoittain se on
tarpeen ja todella suositeltavaa. Ja jotkut ihmiset sietää ja kaipaa sitä
enemmän kuin toiset. Vaikka oma elämisen ideologia on tosiaan vapauden
syleileminen, omaan tahtiin ja tyyliin eläminen, niin kyllä tietyt ympäriltä
tulevat moraaliset signaalit heijastuvat omaankin ajatteluun välillä. Se, että
on enemmän vapaalla kuin töissä keskittyen lähinnä vain omiin puuhiinsa, tuntuu
joskus jopa rikolliselta. Kun tietää kuinka suurin osa läheisistäkin puurtaa
väsyneenä täydessä työelämässä ja muissa murheissa ilman mahdollisuutta
pysähtyä ja ottaa iisimmin. Toisaalta juuri se pysäyttää mua ja motivoi
nauttimaan omasta vapaudesta entistäkin enemmän, koska tiedän ettei se oo
automaattista eikä aina mahdollista itsellekään.
"Jos ihminen ei tee mitään, kaikki rapistuu ja
rappeutuu, kuihtuu ja kuolee. Erityisesti tämä koskee "minää", jos
tämä "minä" on nainen. Jos uskomme mainoksia ja naistenlehtiä, naista
on kohennettava kaiken aikaa. Fiksu nainen ei usko, joten hän on vaivattomasti
valtoimenaan. Laiskuus on nimittäin tahtolaji."
-Ihanasti ilmaistu! Vielä vapautta korostava lisäys:
vallattoman vaivattomasti valtoimenaan.
Varsinaisilta "burn-outeilta" tai vastaavilta
kaaostiloilta oon välttynyt, mutta nähnyt läheltä mitä se tekee ihmiselle. Enkä
halua työntää itseäni lähellekään kyseisiä pohjamutia. Ei oo järkeä uuvuttaa
itseensä enempää kuin on pakko perusjuttujen myötä. Ja perusjuttuja on
työsskäynti, itsensä elättäminen ja sopiva toimeentuleminen. Korostan sanaa
SOPIVA, sillä jokainen voi asettaa rajansa juuri siihen kohtaan mikä itselle
sopii ja riittää. Miksi tienata enemmän kuin tarvitsee jos aika on todella
rahaa arvokkaampaa ja tärkeämpää? Jos vapaus on työssäkäyntiä parempaa elämää,
miksei pyrkiä saamaan enemmän sitä ja vähemmän työtä? Vanhempieni
osa-aika-eläke on oiva esimerkki tästä. Miksei toteuttaa tätä haavetta kun
kerran voi? Varaslähtö eläkkeelle on vähintä mitä voi tehdä oman vapaa-aikansa
lisäämiseksi. Miksi raataa kuin kone siihen asti kun systeemi määrää, kun
itsestä tuntuisi paremmalta käyttää aikansa muutoin.
"Työpsykologinen tutkimus on osoittanut, että laiskan
vastakohta, tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä työntekijä on
uupumisriskissä, joten sitäkin kautta sopiva 'laiskuus' on terveellistä. Onko
kuitenkaan sellainen ihminen varsinaisesti laiska, joka hoitaa hommansa mutta
ehkä omalla tavallaan? Voisiko sopivampi adjektiivi ollakin luova tai
innovatiivinen?"
-Luovuus vaatii tilaa, tila vaati aikaa, aika vaatii
vapautta, vapaus vaatii vapautumista (töistä, kiireestä, stressistä, oman
mielensä jumeista).
En nyt sano, että työnteko on turhaa ja pelkästään
pakkopullaa. Ideaalitilanteessa se on päinvastoin, mielekästä, antoisaa ja
merkityksellistä. Jos työ on intohimo ja itsensä toteuttamisen väline, voi sen
tekemisestä nauttia kuin vapaa-ajan toiminnoistaan. Kielteiseksi se muuttuu
silloin, kun oma hallinnan tunne katoaa työn rasittavuuden takia tai sitä
joutuu tekemään vain elantonsa turvaamiseksi. Moni saakin sen oman juttunsa
sitten työelämän ulkopuolelta -harrastuksen tai muun mielihyvää tuottavan
toiminnan kautta. Useimmilla ehkä tilanne on kuitenkin se, että jotakin hyvää
ja elämää tukevaa (rahan lisäksi) saa sekä työstä että vapaasta. Silloin
rajanveto oman hyvinvoinnin takaamiseksi kulkee näiden kahden ajankäytön
kanssa. Mikä on tarpeeksi vapaata ja milloin työ kuormittaa liikaa? Omasta
jaksamisesta (mieluummin puhuisin elämästä nauttimisesta, Elämisestä) täytyy
huolehtia kunkin itse, ja siksi siinä kuuluisassa pyörässä pyöriminen muiden
ehdoilla ei kannata. Se on hullun hommaa. Jos pyörää saa pyörittää edes vähän
oman olonsa mukaisesti ja pysähdellä tarvittaessa, siellä oleminen voi olla
ihan ok ja mennä sujuen ja jopa mukavasti.
"Laiskuus on asenne ja mielentila, joka ei vaadi kuin
eläytymistä."
-Eläköön laiskuus!
Tähän vielä juuri löytämäni artistin (kiitos Spotify ja
Disney-soundtrackit) ”taking it easy”-mentaliteettiin sopiva kappale:
