Tulesta

Ai jäitä hattuun, ja pidä pää kylmänä?
Miten silloin voi nauttia auringon paisteesta?
Takkatulesta, kynttilöistä, sisäänpääsyn lämpimästä?

Viileys ei lämmitä
Kylmänä ei sytytä
Jäässä ei voi levätä, ei jäädä lämmittelemään kylmään
Jäähtyminen ei herätä, ei elätä, ei elähdytä

Ennemmin liekeissä kuin sammunut
Tulessa kuin taantunut
Unessa kuin paatunut
Antautunut, ei kaatunut

Tanssin, tanssin, tanssin liekin ympärillä
Niin kauan kuin se elää
Niin kauan kuin se lämmittää
Antaa tuulen puhaltaa
Se tulen saa vain kuumenemaan

Kaksi kipinää voi yhdessä roihun sytyttää
Palovarotin, kattosadetin, vaahtosammutin ei auta
Ei varautua voi tulipaloon
Ei taistella kuumetta vastaan
Lämpöhalvaus, auringonpistos, palovamma pahimmillaan
Ylikuumenemisen seurauksena tunnetaan

Palan mieluummin pohjaan kuin loppuun
Annan mieluummin tulta kuin lohtuu
Vastaan mieluummin suudelmaan kuin sotkuun
Palan mieluummin pohjaan kuin loppuun

Hojomielinen

Oonko jo todennut, että oon mestari ilmaisemaan saman asian monella tavalla?

Selitänkö vain, koska en osaa oikeasti muotoilla asioita selkeästi ja tiiviisti?

En osaa kirjoittaa, vain small-talkata paperille?

Koska mieleni on hajanainen kuin toisistaan eksynyt muuttolintuparvi,

kuin irti revittyjä sivuja lukuisista eri kirjakokoelmista?

Kerroinhan jo, että mun erityistaito on sanoa yksi asia useammalla sanalla?

Tuulen viemää, Veeran tuomaa.

Todella tuulesta temmattuja ajatuksenhaituvia, 

höttöisiä kuin untuvikon sulat ja hiirenkorvat puissa. 

Lapsenomaista, liidokasta, yli ampuvaa ajatuksenlentoa.

Ei osu maaliin mutta yrittää kyllä.

Selitykset korvaa kunnon argumentoinnin.

Vai onko niillä mitään eroa?

Argumentoin selittelyäni kuin perussuomalaiset poltiikkaansa.

Ympäripyöreästi, aihetta kiertäen, epäsuorasti pyöristäen,

yleensä vieläpä yleistäen.

Kehäpäätelmästä umpikujaan.

Umpisolmussa? Umpitunnelissa? 

Umpisuoli tukossa ummet ja lammet suoltaen?

Taidatte jo tietää, että tapanani on esittää sama asia vain toisinsanoen?

Ei päätä, ei häntää, eikä hännänpäätä.

Hei tää on jo taidettu käyttää!

Omaperäisyyden oikeaoppisuus, käsikirja käyttämätön tai vain käsittämätön, käsittelemätön.

Käsitänkö mitään itsekään, käsitteiden kanssa vai vain kädettömänä?

Osaan siis kertoa tämänkin asian lukemattomissa eri muodoissa.

Asian voisi kiteyttää runoten:

Vältän toistoa.

Toistan;

Vältän toistoa.

Synonyymisyys on syntini.

Voisin mennä ainakin jollekin tiivistyskurssille. Mielellään tiiviskurssina.

Merkillistä

Olen viimeiset viitisen vuotta alkanut antaa tulevalle vuodelle teeman tai tavoitteen uudenvuodenlupausten tapaan. Ideana on ollut keskittyä kehittämään jotakin osa-aluetta, jonka koen tärkeäksi, mutta jotenkin vajavaiseksi senhetkisessä elämässäni. Ensimmäisten teemavuosien aihealueet olivat Rohkeus, Rakkaus, Rauha (ja hölmistyksekseni nyt huomasin, etten muista/ole tehnyt teemaa kuluneelle vuodelle lainkaan! Todennäköisesti ilmeisesti olen jonkin aiheen valinnut, mutten sittemmin ole siihen kummemmin paneutunut, tai sitten se on jo toteutunut tai niin luonteva osa menoani ettei ole tarvinnut kiinnittää erityisempää huomiota ja muistella koko asiaa! Oli miten oli (en pääse asiaa tarkistamaan koska alkuvuoden päiväkirjani ovat jossakin tallessa Suomen maalla) niin olen tämän teemoittumisen kokenut innostavaksi ja myönteisesti elämää ohjaavaksi ja valaisevaksi tekijäksi.

Teemat on tulleet luokseni varsin luonnostaan, en oo mitenkään väkisin niitä keksinyt ja kehitellyt, vaan jokin aihe on kolahtanut vain niin sopivasti. Niinpä en tälläkään kertaa edes yrittänyt miettiä mikä voisi olla teemavuoteni (tuskin muistin koko asiaa, kun olin jo muotoillut tulevan vuoden sisällölliseksi ohjenuoraksi hyvin suurpiirteisesti itseensä keskittymisen, oman hyvinvoinnin ja itsestä huolehtimisen kaikilla tasoilla. Tällöin vuoden nimeksi olisi voinut laitta vaikka vain Minä. -Itsekeskeisyys ja itsekkyys täysin sallittua. Kaikki ”kiltit tytöt” ja yliempaattiset yltiösolidaariset maailmanrakastajat tietää mitä tällä ajan takaa. Kyseessä on terve ja tarpeellinen egosentrisyys, joka helposti jää muiden huomioimisen, miellyttämisen ja auttamisen jalkoihin, ja siten poissaolollaan ajaa huomiota pois minästä –omasta elämästä, itsensä toteuttamisesta ja kaiken kehittävän ja elossapitävän, hyvinvoinnin ja tasapainon luota.)

Tänään, sattumoisin vuoden ensimmäisenä päivänä juuri lomakauteni alkaessa, päädyin erinäisten ajatusrinkuloiden myötä seuraavanlaiseen teeman muodostumiseen:

Viisaus.

Se olkoon tämän vuoden teemani ja tavoitteeni. Se sisältää paljon mulle merkitseviä asioita, joita haluan työstää ja tehdä paremmaksi. Haluan tietää enemmän, ja sitä myöten ymmärtää ja hyväksyä paremmin. Haluan lukea fiksuja juttuja, käydä avartavia keskusteluja, tutustua uusiin tärkeisiin asioihin, oppia tarvittavia taitoja ja kehittyä toivomissani tekemisissä. Olla viisaampi valinnoissani ja päätöksenteoissani, nähdä syitä ja seurauksia. Viisastua, noin niin kuin yleensä ottaen. Mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten se tulee ilmenemään, jää nähtäväksi (toivottavasti merkittävästi ja myönteisenlaatuisesti) ja kenties evaluoitavaksi sitten vuoden kuluttua. Päämääräni viisaamman toiminnan suhteen selvinnee käytännössä kukin ajallaan.

Tämä tematiikka valkeni mulle juuri miettiessäni yleisellä tasolla tapahtumien merkityksellisyys-kysymystä. Siis että onko tapahtumilla jokin essentiaalinen (onko tää oikee sana? "sisäänrakennettua", olemuksellista tarkoitan. käytän sanaa essential englanniksi yleensä viitaten elintärkeään/olennaisuuteen, mutta tässä yhteydessä ajan takaa eri merkitystä, aiheesta puheen ollen hehheh) merkitys vai onko kaikki merkityksellisyys ainoastaan tapahtumien kokijasta tai tulkitsijasta, merkityksenantajasta riippuvaista. "Things happen for a reason"-tyyppistä kohtalo/johdatus vs. sattuma/johdonmukaisuus-ajattelua tässä pyörittelin. Ensin ajattelin, että hyvä kysymys, mutta mun pitäisi opiskella filosofiaa vähän lisää jotta voisin tähän vastata. Hetken pohdinnan jälkeen kuvio vaikutti kuitenkin jo selkiytyneeltä mielessäni; merkityksiä sinänsä kuin tosiasioina tai totuuksina ei ole olemassa ilman niiden antajaa/kokijaa, mutta tapahtumilla voi olla merkitystä silti muille olijoille, ja kukin (tai ympäristö yms. vaikuttimet)  luo omat merkityksensä asioille. Merkityksellisyys on siis täysin objektiivista, ei essentiaalista, vaan subjektin luomaa. Se, mihin uskoo ja mitä arvostaa, määrittää merkityksenannon tyypin. Järkeily-analyyttinen, tunne-intuitiivinen, uskomuspohjainen tai toiveajattelu johtavat kukin omantyyppiseensä merkityksellisyyskokemukseen. Järkyttävän pitkiä suomalaisia sanoja. Voisinpa koittaa kiteyttää saman englanniksi mutta en nyt jaksa, eikä se ehkä tekisi asiasta yhtään sen selkeämpää.

Ollapa viisaampi. Niin mitä se tarkoittaa, viittaa yleensä järkeen, järjenkäyttöön ja järkiperäisiin ratkaisuihin. Kokemani viisaudenkaipuu käsittää kyllä nämä elämisen apuvälineet, mutta viisaammaksi tuleminen merkitsee itselleni vielä enemmän. Se on laajempi käsite fiksusti toimimisesta –eikä se ole aina ns. järkevää perinteisessä mielessä. Itselleni parhaaksi, oman hyvinvointini edistämiseksi, hyväksi havaitsemallani mutta tiedostaen valitulla tavalla toimimista. Ymmärtäen eläen, viisauteen pyrkien, olennaista tietoa lisäten ja tarkoituksenmukaista toimintaa harjoittaen. Viisaus ei ole vain parempien toimintatapojen sisäistämistä, vaan niiden todeksi elämistä ymmärtäen ja hyvää (määritellään tämä hyvä nyt vaikkapa onnellisuutena, onnellisuus tyytyväisyytenä elämään) tavoitellen.

Muistan, että ystäväni Inni määritteli kerran muinoin viisauden ja fiksuuden eron sillä, että fiksu tietää paljon asioita (on ns. tietoviisas) mutta viisas osaa elää fiksusti käytännössä (nyt menee ihan omin sanoin siteeraten, mutta muistan ajatuksen pääpiirteissään näin). Tällä erotuksella alleviivaankin juuri tuota viisauden roolia tärkeämpänä tässä elämisen näytelmässä. Olennaista on elää viisaasti, ja se on täysin riippumatonta tiedon ja taidon määrästä tai laadusta, ainoastaan soveltaminen ja käytäntö merkitsee.

Edit: Jos vuoden 2013 teemani olikin juuri oivaltamani Viisaus (alkoi nimittäin jotenkin kuulostaa tosi tutulta…voiko varhaisdementia alkaa jo kolmekymppisenä?) niin valitsen sittenkin vuoden 2014 nimeksi Minä. –Itsekeskeisyys ja itsekkyys sallittua. Ja pyrin toteuttamaan tätä viisaasti.

Edit edit: Olen melko varma, että viime vuosi oli tosiaan Viisauden aikaa, mutta koska koen edelleen kaipaavani petrausta asian tiimoilta (etenkin sen muistamisen suhteen), tavoitteenani on ylläpitää kyseistä taidon tavoittelua voimissaan jatkossakin. Ehkä en vielä vuosi sitten ollut ihan kykenevä käsittelemään ja elämään todeksi kyseistä teemaa, ja siksi jäi siihen perehtymättä. Nyt ainakin mulle on konkretisoitunut selviä tavoitteita, jotka edellyttää viisauden hahmottelua ja käytäntöä (erityismainintana raha-asioiden opettelu ja tarkastelu. Mikäli en vuoden päästä elä enää luottokorttini varassa ja muissa veloissa, on asia edistynyt jo huomattavasti!). Sama pätee myös edesmenneiden teemavuosien aiheisiin, jotka kaikki ovat yhä yhtä keskeisiä ja keskittymisen arvoisia elementtejä elämässäni. Organisoimis-intoisena vain palapelin yksittäisten palasten tarkastelu aiheuttaa aikaansaamisen ja toivottuun tulokseen tähtäämisen iloa ja onnistumisen (sanalla sanoen erävoittoja!) sekä maaliin pääsyn mahdollistumisen tunnetta. Tätä lausetta käsittämättömämmäksi on vaikea pistää.

Ehkä juuri siksi syntyi seuraava satiirinen tekstinpätkä (jonka laitan omaksi kirjoituksekseen selvyyden vuoksi ja hehtaarivuodattelua hieman hillitäkseni).

Valoisaa uuden vuoden aloitusta kaikille seurailijoille!

Kunniakirjoitus laiskuudelle

Kavereiden Facebook-sivut on mitä parhaimpia mielenkiintoisten artikkelien ja linkkien löytöpaikkoja. Hienoa, että ihmiset jakaa hyväksi havaitsemiaan juttuja, ja nostaa esiin tärkeäksi kokemiaan asioita. Elämien jakaminen on muutenkin mun sydäntä lähellä, joten arvostan ja ihailen hirveästi sen toteuttamista myös sosiaalisessa mediassa. Mikä onkaan parempi (tai ainakin mahdollisempi ja käytännöllisempi) väylä välittää viestiä kuin internet. Oikeastaan, se onkin ihan oma lajinsa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kasvokkain kohtaaminen on se real thing, mutta ei muut yhdeydenpidon muodot ole väistämättä yhtään huonompia tai toisarvoisia. Nykymaailmassa, jos nimenomaan tahtoo elää globaalisti, se on jopa välttämätöntä ja ainutlaatuista. (Note so self: asun itse ja reissaan melko paljon ulkomailla, joten senkin vuoksi tää nettikommunikointi on ehdotonta ja korvaamatonta.)

Siispä, päivän agenda löytyi jälleen kerran kaverin Facebook-sivulta. Linkki Hesarin Hitaat (huom: muistin, että osion nimi on Ajattomat ü)-juttuun oli sekä mieltä että sydäntä keventävää. Se kirvoitti jakamaan jutun ensin omalla sivulla, mutta pohdinnoistani paisuessaan tästä muodostui blogitekstin kaltainen puheenvuoro.

Sivuhuomautuksena, aiheeseen muuten sopien, en ole vain saanut aikaiseksi selvittää miten saan luotua tuonne Sivusivulle uusia tekstejä tämän etusivun runotilan tapaan. (Jos joku teknisesti lahjakkaampi tai muuten vain asiasta tietävämpi haluaa auttaa asiassa, vinkkejä ja atk-tukea otetaan iloiten vastaan!) Siksipä tämän tekstimaratoonini tänne lykkään, kun en jaksa alkaa kehitellä sille erillistä tilaa. Oman yleis-kirjoituksellisen blogin perustamistakin olen pohtinut, mutta ainakin toistaiseksi en ole alkanut kokoamaan tämän tekstini kaltaisia mietintöjä sen enempää ylös. Sitä varten on päiväkirja, oma pää ja läheiset. On ollut ehkä jonkinlainen itsekriittinen suhtautumiskriisi sen suhteen, kuinka paljon avautuu julkisesti elämästään ja ajatuksistaan. Ei ole tarvetta jakaa kaikkea koko ajan, mutta toisaalta nautin suuresti toisten avautumisista ja ajatuksenlennoista. Ja sitähän lukee ketä kiinnostaa, joten sinällään ei pitäisi joutua kokemaan itseään tyrkyksi media-addiktiksi, vaan toimia juuri sen verran kuin huvittaa.

Tuttujen runoilijoiden blogeistakin löytyy paljon kiinnostavaa luettavaa varsinaisten runojen ohella. Runoilijat kun yleensä ovat aika yleismaailmallisia kirjailijoita ja filosofointiin taipuvaisia persoonia. Tästä esimerkkinä HPC:n riveissä aktiivijäseninä vaikuttavien Juho Niemisen blogi Kaikkien Asioiden Pikkujättiläinen sekä Aura Kanervan LORVI!  

No sitten, itse aiheeseen!

 "Laiskuus on loistava olotila, jos ei halua saavuttaa mitään. Laiskuus on luova olotila, jos haluaa saavuttaa jotain."

-Suorittamisen vastapainoksi, ja siitä vapautumiseksi, luovaa (tai ihan vaan) lekottelua!

 

Laiskuus on ihmiselle hyväksi 

 

Tämä teksti oli virkistävä käsittely lähestulkoon tabuksi muodostuneeseen tai ainakin erittäin tumman (ja hörhöisen) leiman otsaansa saaneeseen asiaan. Itse en oo kokenut ongelmaksi niin sanottua toimettomuutta (ehkä koska en oikein koskaan oo täysin toimeton..toimintaa se on kirjoittaminen ja lukeminen ja valokuvien ym juttujen säätäminenkin ja ihan vaan lauleskelu) koska oon saanut elää hyvin rauhassa omaan tahtiin aikalailla kaiken suhteen. Oon vain ottanut oman tilan, kun siltä on tuntunut, ja oon siihen pystynyt.

En oo koskaan kokenut olevani mukana oravanpyörässä, joten ei ole tarvetta hypätä sieltä poiskaan (enkä sinne aio edes mennäkään pyörimään). Tämä voi tarkoittaa sitä, että valmistun noin 35-vuotiaana opinnoistani ja perustan mahdollisesti perheen ehkä nelikymppisenä. Silti oletusten ja tavoitteiden mukaan on elämää jäljellä yli puolet! Siispä mihinkä tässä on kiire, kun elää voi nyt ja huomennakin. Ei sitä kaukana edessä häämöttävää tulevaisuutta varten kannata jäädä odottelemaan tekemisiä ja menemisiä. Eihän sitä tiedä näkeekö edes eläkeikää, joten miksi keskittyä johonkin mikä ei ole varmaa! Totta on vain tämä hetki, ja elää voit vain tänä päivänä. Niin yksinkertaista, mutta niin vaikeaa tajuta ja toteuttaa käytännössä. Silti, siihen pyrin ja sitä ihannoin. Ihan sama mitä ympäröivä yhteiskunta toitottaa, mun elämää ei voi kukaan muu elää, joten pidän siitä itse kiinni ja luon siitä juuri sellaisen kuin haluan.

"Laiskuus on ollut työläisten synti, kun joutilaisuus on ollut yläluokan etuoikeus."

-Nykyajan liberaali kansalainen ottaa oman elämän haltuunsa ja nauttii siitä kuin elitisti. Ei siis enää luokkajaottelua vaan samat oikeudet ja mahdollisuudet on kaikilla, kunhan sen vain itse kukin oivaltaa. ;) Motoksi: Elä kuin eliitti.

 

Aikaansaamisen, edistymisen ja kehittymisen paineet on toki todellisia omalla kohdallakin. Tuossa jutussa mainittu onnellisuuden tavoittelu (lainaus edellä) koskettaa oletettavasti jokaista ihmistä. Onnellisuus elämän päämääränä edellyttää tiettyjä toimenpiteitä ja ihmisen omaa panostusta kaikkeutensa tasapainon löytämiseksi. Se vaatii työskentelyä itsensä kehittämiseksi ja elämäntaitojen parantamiseksi. Onnelliseksi ei tule pelkästään olemalla (vai, vastaväitteitä?), vaan Elämällä itsensä näköisesti, sanon minä.

"Ihminen on luontaisesti laiska. Vältämme asioita, jotka vaistoamme työläiksi tai haasteellisiksi. Se on ymmärrettävää, mutta tyhmää, jos tavoitteena on onnellisuus. Yksi merkittävimpiä onnen lisääjiä on nimittäin tunne oppimisesta, kehittymisestä ja kasvusta."

Näinpä. Ei pelkkä mitään tekemättömyys ja totaalinen saamattomuus ole pitkään jatkuessa nautinnollista. Mutta ajoittain se on tarpeen ja todella suositeltavaa. Ja jotkut ihmiset sietää ja kaipaa sitä enemmän kuin toiset. Vaikka oma elämisen ideologia on tosiaan vapauden syleileminen, omaan tahtiin ja tyyliin eläminen, niin kyllä tietyt ympäriltä tulevat moraaliset signaalit heijastuvat omaankin ajatteluun välillä. Se, että on enemmän vapaalla kuin töissä keskittyen lähinnä vain omiin puuhiinsa, tuntuu joskus jopa rikolliselta. Kun tietää kuinka suurin osa läheisistäkin puurtaa väsyneenä täydessä työelämässä ja muissa murheissa ilman mahdollisuutta pysähtyä ja ottaa iisimmin. Toisaalta juuri se pysäyttää mua ja motivoi nauttimaan omasta vapaudesta entistäkin enemmän, koska tiedän ettei se oo automaattista eikä aina mahdollista itsellekään. 

"Jos ihminen ei tee mitään, kaikki rapistuu ja rappeutuu, kuihtuu ja kuolee. Erityisesti tämä koskee "minää", jos tämä "minä" on nainen. Jos uskomme mainoksia ja naistenlehtiä, naista on kohennettava kaiken aikaa. Fiksu nainen ei usko, joten hän on vaivattomasti valtoimenaan. Laiskuus on nimittäin tahtolaji."

-Ihanasti ilmaistu! Vielä vapautta korostava lisäys: vallattoman vaivattomasti valtoimenaan.

On nimittäin tullut elettyä ajoittain liiankin täyttä elämää, töitä+opiskelua+kaikkea kalenteri tulvillaan. Aikataulutettuja menemisiä vapaan tekemisen sijaan. Toisinaan sitä jaksaa ja se voi olla ok. Se voi olla palkitsevaa ja kasvattavaa, tehdä susta vahvemman ja jopa ekspertin jossakin. Mutta oon huomannut, että rajansa kaikella, ja joskus se raja tulee vastaan vasta kun on jo tosi väsynyt, liian kuormittunut siitä kaikesta mihin on itsensä lykännyt. Ja siitä ei yleensä seuraa hyvää. Sitä ajaa itsensä kuin vajaatoiminnalle, jolloin tulee helposti tehtyä virheitä ja huonoja valintoja elämänsä suhteen. Ajautuu heikommaksi kuin olisi parhaimmillaan, kaikissa voimissaan itsestään huolehtimisen myötä. Tämän oon kokenut ja todennut todella tuhoisaksi omalle hyvinvoinnille. Kun ei ole havahtunut hengähtämään ja antamaan aikaa itselleen, vaan on vaatinut turhan paljon ja jatkanut vaan liian nopeaan tahtiin menemistä, sitä ei välttämättä näe kokonaiskuvaa selkeästi. Sitä voi hetkellisesti sokeutua omalle itselleen ja ympäristölleen. Silloin ei elä ihan täysillä (vaikka juuri niin todennäköisesti luulee tekevän, ylibuukaten itsensä kaikkeen mahdolliseen olettaen sen olevan tarpeen ja tärkeämpää kuin niiden tekemättömyys) vaan on oikeastaan ei-läsnä elämässään. Kun ei huolehdi omasta olostaan kokonaisvaltaisesti, siitä henkisestä ja sosiaalisesta puolesta etenkin, ei voi olla onnellinen ja elää tässä ja nyt.

Varsinaisilta "burn-outeilta" tai vastaavilta kaaostiloilta oon välttynyt, mutta nähnyt läheltä mitä se tekee ihmiselle. Enkä halua työntää itseäni lähellekään kyseisiä pohjamutia. Ei oo järkeä uuvuttaa itseensä enempää kuin on pakko perusjuttujen myötä. Ja perusjuttuja on työsskäynti, itsensä elättäminen ja sopiva toimeentuleminen. Korostan sanaa SOPIVA, sillä jokainen voi asettaa rajansa juuri siihen kohtaan mikä itselle sopii ja riittää. Miksi tienata enemmän kuin tarvitsee jos aika on todella rahaa arvokkaampaa ja tärkeämpää? Jos vapaus on työssäkäyntiä parempaa elämää, miksei pyrkiä saamaan enemmän sitä ja vähemmän työtä? Vanhempieni osa-aika-eläke on oiva esimerkki tästä. Miksei toteuttaa tätä haavetta kun kerran voi? Varaslähtö eläkkeelle on vähintä mitä voi tehdä oman vapaa-aikansa lisäämiseksi. Miksi raataa kuin kone siihen asti kun systeemi määrää, kun itsestä tuntuisi paremmalta käyttää aikansa muutoin. 

"Työpsykologinen tutkimus on osoittanut, että laiskan vastakohta, tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä työntekijä on uupumisriskissä, joten sitäkin kautta sopiva 'laiskuus' on terveellistä. Onko kuitenkaan sellainen ihminen varsinaisesti laiska, joka hoitaa hommansa mutta ehkä omalla tavallaan? Voisiko sopivampi adjektiivi ollakin luova tai innovatiivinen?"

-Luovuus vaatii tilaa, tila vaati aikaa, aika vaatii vapautta, vapaus vaatii vapautumista (töistä, kiireestä, stressistä, oman mielensä jumeista).

En nyt sano, että työnteko on turhaa ja pelkästään pakkopullaa. Ideaalitilanteessa se on päinvastoin, mielekästä, antoisaa ja merkityksellistä. Jos työ on intohimo ja itsensä toteuttamisen väline, voi sen tekemisestä nauttia kuin vapaa-ajan toiminnoistaan. Kielteiseksi se muuttuu silloin, kun oma hallinnan tunne katoaa työn rasittavuuden takia tai sitä joutuu tekemään vain elantonsa turvaamiseksi. Moni saakin sen oman juttunsa sitten työelämän ulkopuolelta -harrastuksen tai muun mielihyvää tuottavan toiminnan kautta. Useimmilla ehkä tilanne on kuitenkin se, että jotakin hyvää ja elämää tukevaa (rahan lisäksi) saa sekä työstä että vapaasta. Silloin rajanveto oman hyvinvoinnin takaamiseksi kulkee näiden kahden ajankäytön kanssa. Mikä on tarpeeksi vapaata ja milloin työ kuormittaa liikaa? Omasta jaksamisesta (mieluummin puhuisin elämästä nauttimisesta, Elämisestä) täytyy huolehtia kunkin itse, ja siksi siinä kuuluisassa pyörässä pyöriminen muiden ehdoilla ei kannata. Se on hullun hommaa. Jos pyörää saa pyörittää edes vähän oman olonsa mukaisesti ja pysähdellä tarvittaessa, siellä oleminen voi olla ihan ok ja mennä sujuen ja jopa mukavasti.

Ja nyt, jokusen tunnin (okei, koko tähänastisen päivän) tätä juttua pohdittuani ja kirjoitettua, voin vain todeta että ”Jee” ja hymyillä. Siltä musta tuntuu nyt, ja niin juuri reagoin. Olen saanut aikaan sekä itselleni että muille jaettavaksi kelailua hyvin yksinkertaisista, mutta sitäkin olennaisimmista asioista. Havahduttavaa ja helpottavaa. Tämän aihepiirin läpi kahlattuani myönnän täysin olevani niin sanottu laiska, ja nauttivani siitä. Esimerkiksi ”mitä aiot tehdä tänään”-kysymykseen vastasin vielä eilen, että pesen pyykkiä ja käyn kaupassa. Se olisi voinut olla riittävä päivän ohjelma. Tämän laiskuus-ylistyksen luettuani ja laiskuus-teemaan aktivoituani en ole tehnyt kumpaakaan, ja ainakin kauppareissu  saa jäädä huomiselle, sillä ulkona alkaa hämärtää ja keli on muutenkin ollut harmaan sateinen. Olen tosi iloinen, ettei mun tarvitse lähteä mihinkään, jos ei siltä tunnu. Voin hyvin syödä puuroa toistamiseen ruoaksi tai kaivella pakastinta ja niin, olla luova. Nyt siihen on sekä tilaa, aikaa että tahtoa.

"Laiskuus on asenne ja mielentila, joka ei vaadi kuin eläytymistä."

-Eläköön laiskuus!

Tähän vielä juuri löytämäni artistin (kiitos Spotify ja Disney-soundtrackit) ”taking it easy”-mentaliteettiin sopiva kappale:

 

Pilvistä

Kun näet pilvet läheltä
Tajuat ettei niiden päällä voi kävellä
Ei istua reunalla
Ei niillä oo reunoja

Se on vain hattaraa
Mut ei suussasulavaa
Ei sormiin tuntuvaa
Vaan käsiin hajoavaa

Ilmaa katoavaa

Valkoista kaukaa
Väritöntä läheltä
Kaiken paljastavaa
Ja kaiken peittävää

Harsomaista verhoilua
Pitsimäistä peitettä
Kevyttä massaa
Massoittain keveyttä
.
.
.

Elät pumpulissa
Kun pää on pilvissä
Valkoisessa varjossa
Ei näe maailman värejä

Vesihöyryä silmissä
Aistiharhoja filmissä
Näkökenttä pilvistä
Näkymätkin pilvistä

Aikaa

Mun maailma on enemmän kuin 24 hoo
Se liikkuu eteenpäin ilman kelloo

Aikaa ajattomuudelle
Aikaa ajattelulle
Aikaa aikaansaamiselle
Ajatuksen vapaudelle

Vapaa-aikaa
Koska vangittu aika
On kahlittu aina
Kiinni kellon viisareihin
Tai diginäytön pikseleihin
Kaappikellon käkiin
Rannekellon sfääriin
Koulun kellon ääniin

---
Mä en kulje kello kädessä
Ei elämäkään tule kello kaulassa
---

Mun kotona ei ole kelloja seinällä tikittämässä eteenpäin
Kuin aikapommi tai metronomi
En tarvii tahdistinta
Osaan elää elämääni oman sydämen tahdissa

Mun rytmit on mieleni mukaisii
Niitä ei määritä mikään ajastin
Herätyskellosta luopua tahtoisin
Palata luonnon rytmiin takaisin

Torkun keksijälle hatun nosto
-Voi heräämistä siirtää tuonnemmaksi
Uniaikaa suuremmaksi
Valveillaoloo lunkimmaksi
Ei kai haittaa jos heräämiseen menee tunti tai kaksi
Kun se saa koko päivän muuttumaan paremmaksi

Askel terveempään suuntaan on nousta sängystä pehmeellä jalalla
Ilman kuumotusta aikataulusta taka-alalla

Siis irti aikatauluista
Irti maalitauluista
Ei kelloa, ei kiirettä
Vaan rauhallista liikettä

Miksi pelkää viivettä?
Miksi pelkäät hiljentää?

---

Ei kelloa kädessä
Ei kotona näkyvissä
Siis ajantajutonta
Ja aina myöhässä?

Niin myöhässä mistä ja läsnä missä?
Omassa elämässä vai toisten järjestelmissä?

Tässä vai siellä
Nyt vai sitten
Ei ihan vielä
Siis koska sitten?

Aina myöhässä
Kaikki viiveellä
Vaan aina läsnä
Ja kaikki mielellään

Teen mitä tahdon ja valitsen miten
Se on asia tahdon teetkö mitä ja miten

Tylsää

Miten kenelläkään voi olla tylsää?
Miten pää voi lyödä vain tyhjää?
Miten jonkun elämä on niin tyhmää?
Miten ei löydy mitään mistä tykkää?

Siis miten kenelläkään voi olla tylsää?
Miten pää voi lyödä vain tyhjää?
Miten jonkun elämä on niin tyhmää?
Miten ei löydy mitään mistä tykkää?

Vai oonko mä tylsyyden huipentuma
Kun kirjotan mitä vaan, mistä vaan?
Onko se tylsyyden ruumiillistuma
Kun tekee mitä vaan, milloin vaan?

Kun en milloinkaan koe olevani tyhjä
Vaan aina kaikkea liikaakin täynnä
Pelkkään olemiseen jo tarviin tätä
Sisältä ulos purkaa päätä

Mul ei oo tylsää
Joskus vain väsyneitä hetkiä
Epämieluisia tehtäviä
Tai eksyttäviä retkiä

Mieltä harhauttavia reittejä
Tajunnan ulottumattomiin meneviä
Turhauttavaksi tekeviä
Liian pitkälle eteneviä

Mun tekemisiä
On ummet ja lammet
Lumpeet ja ammeet
Tunteet ja tarpeet

Tahdot ja halut
Sanat ja tavut
Runot ja sadut
Tiedot ja tarut

Tylsää? Mieletöntä
Mielikuvituksetonta
Kieletöntä

Tyhjää? Sisällötöntä
Pinnallisuutta ilman
pintaa syvempää

Tyhmää? Järjetöntä
Ajattelemattomuutta
Päättömyyttä

Tykkää? Sydämellä
Tunteettomuus sekä
turha turta syrjään lykkää